Oudonlinnun maailmasta...

Hulluus.

2010-05-24T10:08:01+03:00

Lauantaina tuli taas tapeltua isän kanssa.

Kaikki alkoi lihapussista joka mätäni varastossa. MInun piti siivota varasto ja ihmettelin lihapussia. Pakko sillä on olla joku tarkoitus, eihän se muuten voisi olla lattialla? Kysyin isältäni asiasta ja hän kiukustui. Purskahdin itkuun ja käskin häntä olemaan huutamatta minulle. Siitä hän suuttui enemmän

"ÄLÄ HUUDA MULLE! EI MIKÄÄN IHME ETTÄ LEVIÄÄ JUORUJA KU SINUN HUUTO KUULUU KYLÄLLE ASTI! MENE PSYKOLOGILLE ETTET OLIS NOIN HYSTEERINEN. NIIN MENE VAIN PAKOON SIITÄ TAAS."

Kävin pientä sanan vaihtoa hänen kanssaan itku kurkussa. hän puolusteli itseään "tietenkin mulla vituttaa että minun työ meni hukkaan!" niin... mutta onko se pakko purkaa minuun se vitutus?

Hän valitti minusta monta tuntia äidilleni. Kun tulin kysymään millä pesuaineella pesen varaston kuulin kun isäni teki minusta "analyysia"

"ei mikään ihme jos se pelkää ihmisiä! päivät omassa huoneessaan ja illat netissä, ei se saa ihmiskontakteja ja todellisuus alkaa heit... VIELÄKÖ SIE ITKET? LOPETA SE TYHJÄN ITKEMINEN AIKUINEN IHMINEN! EI SULLE OLE KÄYNY VIELÄ MITÄÄN! JOS SIE ITKET SINUA PELÄTÄÄN JA POLIISIT HAKEE SINUT POIS!"

niin...yritäppä olla itkemättä.

Loppupäivästä kuulin sellaisia teorioita että olisin vain laiska ja itken sitä kun jouduin töihin. Isäni on ollut kuulemma liian lepsu minulle...

miten ihmeessä olen näinkin järjissäni?

Voisikohan blogin nimeä muuttaa?

2010-05-10T18:30:01+03:00

Miten olisi Teiniangst-angst?

Huoh...

Outoa, ensimmäistä kertaa elämässäni meidän kolmen tytön porukka on jakaantunut. Minä ja M, ollaan niin sanotusti M:n puolta, S on taas erään toisen tyypin puolta. Tai siltä se tuntuu.

Itse haluaisin puhua asiasta, mutta kaksi muuta ovat päättäneet unohtaa... Joten no, antaapa olla sitten.

Osaksi I:n kanssa (joka on muuten poika btw) tuli riitaa siitä, että no, minulle M on tärkeämpi kuin muut. Miksi ihmisten täytyy aina kadehtia/syyttää kun sinulla on paras ystävä?

Ennn vaan tajua...

Ahdistaaa

2010-05-06T14:43:01+03:00

Unohdin eilen hakea pyykit narulta.

Kyllä, asia voi olla naurettava stressin lähde, mutta kun tietää millaista olen kokenut, ei asiaa ihmettele.

Pahempaa oli, kun äitini näki vain sen mitä en ollut tehnyt, eli, en hakenut pyykkejä. Muilla suorituksillani ei ollut väliä. Ei sillä, että tulin aikaisemmin kerhosta, kun äidilläni oli menoa, tai sillä, että menestyin hyvin koulussa:

Äiti: oletko kertonut isällesi että hakee sinut huomenna autokoulusta?
minä: unohdin.
Äiti. no mene kertomaan. Tosin, saa nähdä, että hakeeko se sinua kun sinäkään et tee mitä käsketään.

Niin... että se on ihanaa kun ihmisarvo määriytyy noin. Stressaan myös kirjaston kirjoista. Olen hukannut yhden niistä, enkä uskalla kertoa vanhemmilleni. Olisin taas huono tytär, joka ei tee mitään ja ei älyä mitään, dataa vain kaiket illat ja leventää persettään.

Mm. Melkein toivon ettei isä hakisikaan minua. Huoneeni on taas epäsiisti. Ja vaikka yritin sopia, että siivoaisin sen kunnolla torstaisin, ei se ole toiminut. Ei minua ole kuunneltu. He toitottavat minulle kyllä, että olen pian 18-v, mutta vain silloin kun se heille itselleen sopii. Minä en saa erehtyä, ja jos olen erehtynyt, eikä jonkin ole aikaisemmin onnistunut, ei se nytkään onnistu. Ihmeellistä miten itsetuntoni ei ole aivan maassa.

Niin, siitä liipamisesta. Luoti saatiin kiinni ja asiat ovat siltä viisiin reilassa. Verikin on pesty käsistä pois. Jotain hyvää on se, että ymmärrän parasta ystävääni paremmin T:n kannalta, ja hänkin ymmärtää minun tunteitani paremmin.

Just don't pull a trigger.

2010-05-04T18:29:01+03:00

Aivan mahtavaa tämä minun englannin osaaminen. No, se ei ole minun ongelmani. Ongelmani on se, että sekaannuin asioihin, ja nyt paras ystäväni joutuu kärsimään siitä.

Ymmärrän nyt todella todella hyvin niitä, jotka puhuvat paskaa seläntakana, eivätkä tee mitään asialle. Paskanpuhuminen ei vahingoita, jollei se paljastu. Mutta, jos ottaa asioita puheeksi oikeasti, voi tehdä kipeää jälkeä. Ihan kuin ampuisi luodin ja yrittäisikin kaapata sen omiin käsiinsä. Vaikka onnistuisikin, tuloksena on helvetillistä kipua ja e-rit-tä-in veriset kädet.

Niin, minä painoin liipasimesta, ja luoti osui parhaaseen ystävääni.

Mitäs tässä enää auttaa kuin rukoilla, että jostain syöksyy ensiaputaitoinen tyyppi, joka pelastais kaikki...

Ei otsikkoa

2010-04-29T09:27:01+03:00

Aloin tänään miettimään käytöstäni. Olenko minä aina äänessä? Annanko huomita muille? Olenko se törkeä huomionvarastaja jota ei muiden mielipiteet kiinnosta ollenkaan?

Ei otsikkoa

2010-04-02T22:33:01+03:00

Aina kun olen tehnyt jotain väärin tai jättänyt tekemättä, on isäni huutanut minulle. Kun olin nuorempi, minulla oli kausi jolloin en uskaltanut ottaa maitopurkkia jääkaapista, koska pelkäsin avaavani maidon, jossa olisi väärä päiväys. Yläasteella pääsin sinuiksi isäni huudon kanssa ja nyökytin hänen huutaessaan ja mutisin myötäilevästi. Kerran sanoin hänelle vastaan, mutta hän on parempi sanasodassa kuin minä joten tilanne paheni.

Täytän kesällä 18-v. En polta, en juo, en ole myöhään ulkona, liikuun hyvässä seurassa, ja menestyn hyvin koulusa. Omaa huonettani en aina siivoa mutta pidän huolen siitä että astiat päätyvät koneeseen ja keittiön pöydät ovat puhtaana. Minulla alkoi torstaina koeviikko, ja luin kolme tuntia kokeeseen keskiviikkona. Menin noin seitsemältä koneelle, tarkoittuksenani käydä facebookissa ja mesessä pitämässä yhteyttä kavereihin. Olin ostanut omilla rahoillani uuden mp3-soittimen ja latasin sitä koneella. Tietokone on vanhempieni makuuhuoneessa.

Yhtä-äkkiä isäni tulee ja sammuttaa koneen. Hän on vihainen ja vaatii minua siistimään huoneeni heti. Yritän sanoa että en halua siivota sitä illalla (kello oli melkein yhdeksän), mutta hän huutaa että "nukut sitten kissanruuissa!". En ymmärrä mitä hän tarkoittaa. Isäni lähtee olohuoneeseen, seuraan häntä. Olen tyrmistynyt ja saan sanotuksi "Kiitos jos rikon ämppärini." Isä suuttuu täysin. Hän tulee lähelleni vihaisen näköisenä ja tarraa toiseen käteeni ja huutaa. Pelkään että hän aikoo lyödä minua kädessään olevalla sanomalehdellä ja huudan itkien "päästä irti!" hän irrottaa mutta on yhä vihainen ja huutaa että on kyllästynyt tällaiseen elämään ja että rikkoo ämppärini ensikerralla vasaralla.

Olen järkyttynyt ja menen omaan huoneeseeni. Kun avaan oven järkytyn vielä enemmän:isäni on kiskonut tavaroita lattialle ja laittanut sänkyni ylösalaisin, petivaatteet ovat lattialla. Kysyn miksi hän niin teki hän vastaa "KOSKA HUVITTI! TÄMÄ NÄYTTÄÄ AINA NÄIN HIENOLTA JOS EN OLE SIIHEN TYYTYVÄINEN!" Juoksen pesuhuoneeseen itkemään järkyttyneenä. Pesuhuoneessamme on kaksi ovea, jotka molemmat saa lukkoon. Alan hakea kavereideni numeroita puhelimesta ja yritän soittaa eri ihmisille. Itken taukoamatta.

Lopulta isä tulee oven taakse ja huutaa "JOS SE OVI EI AUKEA POTKAISEN SEN! MIE TULEN NYT SUIHKUUN!" Avaan oven ja päätän lähteä ulos. Isä seuraa hetken ja käskee siivota huoneen. Huudan hänelle "EN! menen ulos!" ja paiskaan oven. Isäni huutaa "NIITÄ OVIA EI TÄÄLLÄ PAISKO MUU KUIN MINÄ!" Nappaan takkini ja lähden ulos kävelemään. Soitan tärkeimmille kavereilleni ulkona ja kävelen n. tunnin siellä. Sovin ystävieni kanssa että kävisin kertomassa koulukuraattorille tai opettajalle asiasta. Ystäväni tarjoutuu jopa hakemaan minut suoraan heille. Menen kuitenkin kotiin koska minun on pakko.
Isäni katsoo televisiota, äitini on töissä ja veljeni nukkuu. En puhu isälleni mitään vaan menen huoneeseeni. Sänkyni on laitettu takaisin pystyyn mutta en pysty nukkumaan.

Selitin tilanteen ystävieni kanssa koulukuraattorille. Hän ehdotti että soittaisin äidilleni ja kysyisin saanko jäädä yöksi ystävälleni jos en halua kotiin. Sain luvan jäädä mutta äitini tuntui olevan enemmän isän kuin minun puolellani. Kun yritin kertoa tapahtuneesta puhelimeen, aloin itkeä ja annoin puhelimen kuraattorille. Kuulin kun äitini puhuu "Tyttö täyttää pian kahdeksantoista ja se huone on aina sekaisin. Siitä on myös puhuttu paljon eikä kaunis puhe tehoa..." Kuitenkin äitini myönsi kyseessä olleen ylilyönnin, kun kuraattori siitä mainitsi.

Olen ystäväni luona yötä ja mietin asiaa kunnolla. Kun vanhempani pitävät huonettani ongelmana päätän ehdottaa heille että merkitsen kalenteriini siivouspäivän jolloin aina siivoan huoneeni kunnolla. Tämä päivä olisi kerran viikossa. Muina päiväni huolehtisin olohuoneesta: että siellä astiat päätyvät tiskikoneeseen jne.

Kun asiaa ehdotan isälleni hän vain sanoo "tehe miten tahdot." Menen huoneeseeni lukemaan läksyjä. Kuulen kun vanhempani puhuvat jostain ja kuulen kun isä valittaa huoneestani äidilleni. Olenko minä se paha ihminen, jos tahtoisin että hän olisi sanonut SUORAAN minulle kun halusin asiasta puhua?

Kuulin pikkuveljeltäni että hän sai uuden puhelimen. Kun kysyin miksi hän sanoo "isä toi sen. Hän sanoi että se olisi ollut sinun puhelimesi, mutta et ollut paikalla."

En ymmärrä isääni ollenkaan. Katuuko hän sitä mitä hän teki? Vai onko hän minulle vihainen?

Teksti on löydettävissä myös suomi24:stä. Halusin neuvoja. Tai no tietää olenko yksin mielipiteeni kanssa

Vastuutonta.

2010-02-26T23:26:01+02:00

Myöhästyin tänään ja vanhempani joutuivat odottamaan minua. Katsoin kelloa väärin. Seuraavaksi saan kuulla olevani aina hidastelemassa, aina viimeinen, helvetin kakara ja vastuuton. Tai tarkalleen minulle sanottiin "Kun ei ole itsellä vastuuta." sama asia se on silti.

Tiedän ettei saisi antaa toisten odottaa ja osaan saarnata itsellenikin. Mutta tekeekö tuo minusta vastuuttoman?

En juo, en polta, teen koulutehtäväni, osani kotitöistä, joskus unohdun haaveilemaan ja se tekee minusta vastuuttoman? Niinhän se taitaa olla. Olen vastuuton.

Onko sitten millään enää mitään väliä? Kun kerran olen jo vastuuton, niin mitä muka voisin tehdä enää tai jättää tekemättä. Tekisi mieleni nyt tehdä jotain todella todella vastuutonta. Vaikka se olisikin itselleni vahingollista. En jaksa välittää...

Mutta syyt miksi en tee kuitenkaan aiettani: 1) ystäväni 2) asia vain pahenisi 3) se olisi typerää. En tiedä, toivottavasti en ajaudu mihinkään vastuuttomaan tätä menoa. Sehän olisi inhottavaa.

I can't take the pain away...

2010-02-22T20:21:01+02:00

Juuri tälläisinä hetkinä tajuan sen selkeästi. Sen kylmän tosi seikan että olen huono tytär ja huono ystävä.

En osaa tukea ystävääni nyt kun pitäisi. Tai pitäisikö sanoa YSTÄVIÄNI. Moni ystäväni tuntuu olevan vaikeuksissa eikä minusta ole apua. Mikä kalvaa minua. Minusta ei ole auttamaan läheisiäni. Olenko siis turha?

Joskus mietin että olisi mukavampaa jos en olisi syntynyt. Tuntuu että jos ajattelen jotain itse, se on kuitenkin isäni mielestä väärin tehty. En ehdi edes selittääkkään asiaa.

Pelko

2010-02-01T13:15:01+02:00

Kai olen liian kiltti ihminen. Tai sellainen äärimmäinen. Kuvisopettaja sanoi että olen sellainen impulsiivinen. Ja sellainenhan minä olenkin. Toisesta mielentilasta toiseen. Joskus kestän asiat valittamatta joskus pienikin kivi riittää kaatamaan kaiken.

Näin taas unta T:stä, tosin, tässä unessa sovimme asian. Hän pyysi anteeksi. En ole kertonut unestani kenellekkään, olen miettinyt sitä kyllä yksin.

Se elokuvateatteri meni niin että näin T:n vilaukselta ja se väänsi vatsani ylöalaisin. Onneksi hän istui takanani, monta riviä. Ja onneksi elokuva oli hyvä. Eikä hän tullut juttelemaan M:lle.
Nyt olen kai kantanut vihastani syyllisyyttä M:n takia. Vaikka vihaankin yhä T:tä tulin surulliseksi kun he eivät ole enää kavereitakaan. No, aluksi se hiersi minua mutta kun sain puhua M:n kanssa niin asia helpottui. Hän on enkeli. S:tä on myös ollut todella toldella iso apu. SIinä minulle toinen enkeli. Se joka väittää ettei tosiystäviä voi saada, valehtelee...

Itsesyyllisyys on tullut takaisin. Syytän itseäni pienistäkin asioista "tuo olisi pitänyt tehdä toisin.", "Ei miksi sanoin noin??" "Apua, tuo oli nyt virhe..:" "mitä jos minä rasitan muita kun olen tälläinen."

Niin.

Mitä jos minä rasitan muita kun olen tällainen?

Erittäin hyvä kysymys. MInä en ihmisenä ole helpoimmasta päästä. Mitä minussa on sitten muka kun silti minua kestetään? Kuka voisi sen kertoa?

huoh

2010-01-22T22:58:01+02:00

Sori Dust, lupasin että seuraavaksi kirjoittaisin tänne jotain kivaa mutta... En ole pitänyt lupaustani...

Oli tarkoitus mennä M:n kanssa elokuviin sunnuntaina. No, sain tietää että T on tulossa sinne myös. Tämän jälkeen vatsani kääntyi miljoonakertaa ylösalaisin, meni umpisolmuun ja mielessä alkoi kyteä orastava paniikin poikanen.

Mitä minun tulisi tehdä?

EI, en halua olla kahta tuntia ja varttia T:n kanssa samassa 140 ihmisen tilassa. En varsinkaan M:n kanssa. Tämä itkettää minua. M on minulle tärkeä, hyvin hyvin hyyyviiin tärkeä, mutta koska tämä T-asia on ainoa mikä meitä "erottaa", en halua kohdata tätä henkilöä hänen kanssaan. Kai silti menen sinne. Toivon vain että leffateatterissa on tarpeeksi pimeää ja että istun kaukana T:stä...