Olen huomannut näiden 16-17 elinvuoteni aikana että on hankalaa "saada" parasta ystävää. Olen onnistunut kai yhden kerran saamaan sellaisen. Siis sellaisen parhaan ystävän, joka itsekin ajattelee että minä olen hänen paras ystävänsä. Yksipuolisia parhaita ystäviä on tähän mennessä ollut 5-6. Sellainenkin käy mielessä että on lapsellista asettaa ihmisiä "tärkeysjärjestykseen", ja olen yrittänyt päästä tästä. No ei minulla ole oikeastaan muuta erikoisempaa tärkeysjärjestystä, yksi ystävä on paras ystävä, that's it.

Kun on itse kokenut yksipuolista parasta ystävyyttä, tietää miltä se tuntuu. Tämän takia itse olen yrittänyt olla tasapuolinen kahden hyvin rakkaan ystäväni kanssa, mutta toista pidän parhaana ystävänäni ja toista toiseksi parhaana. Molemmat heistä pitävät minua parhaana ystävänään, ja niin tekee hämmästyttävän moni muukin, tai on tehnyt o.O; Omasta mielestäni en moista ansaitse. Siis, en ole niin hyvä ihminen että ansaitsisin niin monen ystävän "parhaan ystävän" tittelin...

Poden toisesta asiasta huonoa omaatuntoa. Sanna pyysi minua kanssaan Utsijoelle ja olin innoissani ja halusin lähteä sinne. Unohdin tosin aina kysyä sitä, eikä kukaan ollut kotona kun olisin muistanut kysyä. Kun lopulta kysyin asiaa, en päässyt.
Maria pyysi minua paripäivää sitten hänen ja siskonsa kanssa Helsinkiin. Lupa piti kysyä heti, että junaliput voitaisiin tilata. No, kysyin asiaa ja...pääsin Helsinkiin.
  Olin ja olen iloinen, mutta joskus omatunto kolkuttaa etten päässyt Utsijoelle Sannan kanssa. Sanna itseki oli vähän vihainen eilen. Ymmärsin häntä kyllä, joten riitaa ei syntynyt.

Miten nämä asiat sitten liittyvät toisiinsa? No, viimeiset pari vuotta olen yrittänyt tasapainoilla näiden kahden ihmisen välillä. Marian ja Sannan. Molemmat ovat minulle todella todella todella rakkaita, mutta Maria on paras ystäväni...Sanna on se toiseksi paras. Sanna sanoi kyllä ymmärtävänsä, mutta silti olen pahoillani hänen takiaan. En voi olla hänelle paras ystävä, kun olen sitä Marialle. Ehkä minulla on liian herkkä omatunto, tunnen itseni ilkeäksi jos tapaan Marian ilman Sannaa, koska tietän, että ulkopuoliseksi jääminen on kamalaa...

Revengalle esitän anteeksipyynnön etten ole päässyt hänen luokseen vieläkään vaikka piti. :/ Tämä Helsingin reissu nyt sotki suunnitelmiani, toivon että ymmärrät. Tulen kyllä vielä käymään sielläkin! 
Ps. Voitko tehdä minullekin tuollaisen hienon blogitaustan *koiranpentusilmät*?