Kävin eilen irc:profiiliasia katsomassa, en siksi että ikävöisin, vaan siksi, että olisin viimeksikin säästynyt näkemiseltäsi jos olisin lukenut siellä päiväkirjaasi. Nauroin sinulle.

Se teki todella hyvää. Katsoin mihin suuntaan olit muuttunut, täysin erilaiseen. 

Et ole enää niin paha haava sisälläni. Ajattelen joskus jopa että olen iloinen etten ole enää ystäväsi. Ei ole enää sitä epämiellyttävää tunnetta mesessä kun joku puhuu koko ajan jostain mikä ei kiinnosta, enkä aina ymmärrä sitä. Ei tarvitse potea huonoa omatuntoa kun minulla on hauskempaa ilman sinua kahden muun ystäväni kanssa.

Ehkä nyt vihdoin alan parantua... Varovaista toivoa on ilmassa.