Kai olen liian kiltti ihminen. Tai sellainen äärimmäinen. Kuvisopettaja sanoi että olen sellainen impulsiivinen. Ja sellainenhan minä olenkin. Toisesta mielentilasta toiseen. Joskus kestän asiat valittamatta joskus pienikin kivi riittää kaatamaan kaiken.

Näin taas unta T:stä, tosin, tässä unessa sovimme asian. Hän pyysi anteeksi. En ole kertonut unestani kenellekkään, olen miettinyt sitä kyllä yksin.

Se elokuvateatteri meni niin että näin T:n vilaukselta ja se väänsi vatsani ylöalaisin. Onneksi hän istui takanani, monta riviä. Ja onneksi elokuva oli hyvä. Eikä hän tullut juttelemaan M:lle. 
 Nyt olen kai kantanut vihastani syyllisyyttä M:n takia. Vaikka vihaankin yhä T:tä tulin surulliseksi kun he eivät ole enää kavereitakaan. No, aluksi se hiersi minua mutta kun sain puhua M:n kanssa niin asia helpottui. Hän on enkeli. S:tä on myös ollut todella toldella iso apu. SIinä minulle toinen enkeli. Se joka väittää ettei tosiystäviä voi saada, valehtelee...

Itsesyyllisyys on tullut takaisin. Syytän itseäni pienistäkin asioista "tuo olisi pitänyt tehdä toisin.", "Ei miksi sanoin noin??" "Apua, tuo oli nyt virhe..:" "mitä jos minä rasitan muita kun olen tälläinen."

Niin.

Mitä jos minä rasitan muita kun olen tällainen?

Erittäin hyvä kysymys. MInä en ihmisenä ole helpoimmasta päästä. Mitä minussa on sitten muka kun silti minua kestetään? Kuka voisi sen kertoa?