Juuri tälläisinä hetkinä tajuan sen selkeästi. Sen kylmän tosi seikan että olen huono tytär ja huono ystävä.

En osaa tukea ystävääni nyt kun pitäisi. Tai pitäisikö sanoa YSTÄVIÄNI. Moni ystäväni tuntuu olevan vaikeuksissa eikä minusta ole apua. Mikä kalvaa minua. Minusta ei ole auttamaan läheisiäni. Olenko siis turha?

Joskus mietin että olisi mukavampaa jos en olisi syntynyt. Tuntuu että jos ajattelen jotain itse, se on kuitenkin isäni mielestä väärin tehty. En ehdi edes selittääkkään asiaa.